Tammikuun kolmannella viikolla kuusi Nakkilan lukion opiskelijaa matkasi Sveitsin Geneveen tutustumaan Euroopan suurimpaan hiukkasfysiikan tutkimuskeskukseen. Opetushallitus järjestää joka vuosi CERNissä kolmen päivän leirikouluja fysiikan opiskelijoille. Nakkilalaiset pääsivät nyt kolmatta kertaa mukaan yhteistyössä PSYL:n ja Ulvilan lukioiden kanssa. Matkalle osallistui kolme opettajaa ja 21 oppilasta, joista kuusi oli Nakkilasta.

Lerikoulun ohjelma koostui luennoista sekä vierailuista koeasemille. CERN on  CERNin organisaatiossa työskentelee vajaa 50 suomalaista sekä lisäksi eri ammattien työntekijöitä on CERNissä oppilaitosten ja tutkimuskeskusten palkkalistoilla. Niinpä yhtä lukuun ottamatta luennot olivat suomeksi.

Ensimmäisenä päivänä kuulimme yleisesittelyn CERNin tutkimuksesta, kävimme vierailulla ATLAS-koeasemalla ja lopuksi kuulimme luennon hiukkasfysiikan standardimallista. Valitettavasti tällä kertaa ei ollut mahdollista käydä maan alla olevassa kiihdytintunnelissa, koska kiihdytin oli käytössä ja silloin vierailta on pääsy kielletty muun muassa kiihdyttimen aiheuttaman säteilyn vuoksi. Vuonna 2008 käynnistetty LHC-kiihdytin on valtava. Se on 27 km pitkä ympyrä, joka sijaitsee jykevästi Jura-vuoriston vieressä noin 80 m syvyydessä. Tuntuu uskomattomalta, miten tuota rataa pitkin saadaan kiihdytettyä tarkasti pienimpiä vapaana esiintyviä hiukkasia. Vaikka tunneliin emme päässeetkään, opiskelijat näkivät koeaseman mittauslaitteistoa ja 3D-elokuvan ATLAksen rakennsuvaiheista.

Toisena ja kolmantena päivänä tutustuimme kiihdyttimien tekniikkaan, tukimuksen uusiin haasteisiin ja menetelmiin sekä CERNin tietokonekeskukseen. Tietokonekeskuksen valtaisa konemäärä ja laskentateho tekivät vaikutuksen oppilaisiin. CERNin ohjelman huipennuksena oli itävaltalaisen Michael doserin luento antimateriasta.

Matkan ohjelmaan kuului fysiikan opintojen lisäksi matkapäivä Chamonix’n sekä tutustuminen YK:n Geneven rakennukseen. Chamonix’ssa näkymien ihastelua haittasi sumuinen keli, mutta silti käynti parin kilometrin korkeudessa olevalla jäätiköllä ja jääluolissa oli unohtumaton kokemus.
Myös Geneven kaupungissa oli monia museoita ja paljon muuta nähtävää. Paluuta edeltävänä iltana saimme tiedon, että lentomme oli peruttu heikon lentosään aiheuttamien viivästyten vuoksi. Pääsimme onneksi paluulennolle vielä samana päivänä ja pääsimme sunnuntain turvallisesti kotiin jälleen yhtä kokemusta rikkaampina.

Juha Tontti, matematiikan ja fysiikan lehtori